maanantai 28. heinäkuuta 2014

Susiparin syyshäät

kuva Pinterestistä
Naimisiin. Siis ihan oikeasti, mekö?

Mieheni ja minä olemme tassutelleet yhteisiä polkuja jo yli seitsemän vuotta ja kihlasormuksiakin on tullut kannettua jo reippaasti yli kuusi. Saman katon alla on viihdytty melkein alusta asti.

Nyt molempien osapuolien elämäntilanne alkaa viimein näyttää töiden ja opiskelujen osalta sellaiselta, että saimme sovittua alustavan hääpäivän. Aavistuksen makaaberin maun omaavina ihmisinä toiveemme on päästä naimisiin lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 2015, jolloin Suomessa vietetään pyhäinpäivää ja rapakon takana Halloweenia. Tiedossa olisi siis syyshäät reilun vuoden kuluttua.

En ole niitä ihmisiä, jotka ovat pikkutytöstä asti haaveilleet häistään ja rakennelleet toinen toistaan ihanampia prinsessaunelmia. Oikeastaan olin (ja olen) yllättynyt että olen ylipäätään löytänyt  ihmisen, jonka kanssa voin ja haluan jakaa koko elämäni (ja joka tuntee samoin).

Syvällä sisimmässäni asuu kuitenkin parantumaton romantikko ja odotan mielenkiinnolla kuoriutuuko minustakin vuoden kuluessa oikea hirviömorsian. ;)

kuva Pinterestistä
Tämä blogi on lokikirja meiden matkastamme avioliiton satamaan, enemmän tai vähemmän morsiamen näkövinkkelistä katseltuna. Tervetuloa seuraamaan, saammeko järjestettyä itsemme näköiset häät ja kuinka se onnistuu. :)

Ps. Pahoittelen toistaiseksi verrattain kaameaa ulkoasua. Menemme huomenna katsomaan ensimmäistä mahdollista juhlapaikkaa ja halusin is

keä blogin tulille ennen sitä, mutta tyydyttävän layoutin askarteluun vierähtänee vielä tovi. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti